torstai 2. lokakuuta 2014

Villa-Jengi


Olen jo pidempään ihastellut Wool and the Gangin ihania neuleita ja lankoja. Merkin ulkoinen olemus vetoaa muhun paljon, siis brändäys ja paketit yms. Viime keväänä sitten jonkun alennuskampanjan innostamana tilasin yhden neulepaketin kotiin. Valitsin klassisen raitaneuleen sini-valkoisena, kuinkas muutenkaan. Mukana paketissa tuli I-HA-NAT ruusupuiset 8mm puikot. Siis nuo jos mitkä ovat work of art. Tekisi mieli kehystää ne, jotenkin ne olisi kiva saada esille. Lisäksi paperista kuoriutui ohje, parsinneula ja tarroja. #shareyourknits pääsi jo koristamaan luonnos/neulepäiväkirjaa.


Lanka on merkin omaa, 100% pima cottonia ja niin pehmoista. Halkeilee jonkin verran neulottaessa, mutta niinhän puuvilla yleensä. 8 millisillä neulottaessa paita valmistui sukkelasti, siinä lätkän mm-kisoja katsellessa. Kylmän alkukesän ansiosta paidalle tulikin heti käyttöä. Pääsipä se päälle jopa pääsykokeisiinkin. Mutta koska reaaliaikaisesti bloggaaminen ei onnistu, paita esitellään täällä vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan i say.



Wool and the Gangiltä on ilmestynyt tämän kauden uusia malleja ja voi pojat, en uskonut että haaveilisin neulovani leopardin pilkuilla varustetun muhkean pipon. Maailman kirjat sekaisin jne. Aika kallis haave kuitenkin, pipo maksaa itsetehtynäkin melkein 60e. Ehkäpä etsin vaan sopivaa super bulky lankaa ja taiteilen kuviot itse. Ei se nyt niin vaikeaa voi olla, kun on paljon kuvia (kuuluisat viimeiset sanat).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti