maanantai 20. lokakuuta 2014

Ruusupuuta

Luokseni meren takaa Karnaluksista liihotti tuliasena mm. uudet ihanat ruusupuiset 5mm sukkapuikot. On nuo puikot vaan nättejä.


sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Uutta keittiöön

Vähän erilaista käsityötä tällä kertaa. Mun keittiöstä puuttui täysin perinteiset puulastat. Parin päivän syysloma lähestyi ja muistelin että äidin mittavissa varastoissa olisi Ikean puulastoja ja puun koristelutyökalu (työkalu oli kuulemma Lidlistä ostettu ja vielä käyttämätön.). Päässä kummitteli Pinterest inspiraatio ja aikaakin nyt sit oli lomalaisella. Digiboksilta vanhoja Downton Abbey jaksoja siis pyörimään ja hommiin! Voin kertoa että noi polka dotsit on aikas kuumaa valuuttaa mun maailmassa just nyt!

Tällänen lavastettu melkein action kuva.
Näistä tuli oikein käyttökelpoiset ja ovat päässeetkin jo muhimaan kookos-curryssä ja tomaattikastikkeessa. Täällä on vietetty lihatonta lokakuuta ja nautittu ihanasta kasvisruuasta. Tosin syön kyllä normaalistikin kasvispainotteisesti, silti ollut ihan kiva kokeilu. Haasteen myötä on tullut kokeiltua ihan uusiakin reseptejä, linssit on vielä korkkaamatta!

Oli pakko saada kuvaan myös mun lemppari teatowel, Cath Kidstonin kuningattaren jubilee juhlavuoden kunniaksi suunnittelema corgi-pyyhe. Tää on aarre!

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Punaista limaa



Kaapissa, tai itseasiassa arkussa, poltteli muutama kerä Rowanin Limaa niin nätissä punertavassa sävyssä. Huivia kaipasin ja sitä sitten neulomaan. Ensin ajatus oli tehdä perushuivi, pitkulainen ja sileää neulosta, niin että langan kaunis rakenne pääsis esille. Se ei kuitenkaan toiminut, joten käännyin Ravelryn puoleen. Nopeasti sieltä valikoitui malliksi A little ruffle huivi. Puikot vaihdoin heti suositusta isompiin, niihin ihaniin ruusupuisiin 8 millisiin. Hyvä tuli isoillakin puikoilla!


No sitten se itse röyhelö-osuus. En oikein tiedä tykkäänkö vai en. En kai poiminut tarpeeksi silmukoita röyhelöä varten, koska se ei röyhelöidy tarpeeksi. Ehkä auttaisi jos siitä neuloisi vielä vähän leveämmän? Lankaa jäi yli eli matskua olisi vielä. Saa nähdä mihin tässä vielä päätyy.
Lanka on unelman pehmeää, baby alpakkaa, merinoa ja nylonia. Tätä haluan neuloa vielä lisääkin, ehkä pipo seuraavaksi? Joku neuletakkikin olisi tästä ihana.





torstai 2. lokakuuta 2014

Villa-Jengi


Olen jo pidempään ihastellut Wool and the Gangin ihania neuleita ja lankoja. Merkin ulkoinen olemus vetoaa muhun paljon, siis brändäys ja paketit yms. Viime keväänä sitten jonkun alennuskampanjan innostamana tilasin yhden neulepaketin kotiin. Valitsin klassisen raitaneuleen sini-valkoisena, kuinkas muutenkaan. Mukana paketissa tuli I-HA-NAT ruusupuiset 8mm puikot. Siis nuo jos mitkä ovat work of art. Tekisi mieli kehystää ne, jotenkin ne olisi kiva saada esille. Lisäksi paperista kuoriutui ohje, parsinneula ja tarroja. #shareyourknits pääsi jo koristamaan luonnos/neulepäiväkirjaa.


Lanka on merkin omaa, 100% pima cottonia ja niin pehmoista. Halkeilee jonkin verran neulottaessa, mutta niinhän puuvilla yleensä. 8 millisillä neulottaessa paita valmistui sukkelasti, siinä lätkän mm-kisoja katsellessa. Kylmän alkukesän ansiosta paidalle tulikin heti käyttöä. Pääsipä se päälle jopa pääsykokeisiinkin. Mutta koska reaaliaikaisesti bloggaaminen ei onnistu, paita esitellään täällä vasta nyt. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan i say.



Wool and the Gangiltä on ilmestynyt tämän kauden uusia malleja ja voi pojat, en uskonut että haaveilisin neulovani leopardin pilkuilla varustetun muhkean pipon. Maailman kirjat sekaisin jne. Aika kallis haave kuitenkin, pipo maksaa itsetehtynäkin melkein 60e. Ehkäpä etsin vaan sopivaa super bulky lankaa ja taiteilen kuviot itse. Ei se nyt niin vaikeaa voi olla, kun on paljon kuvia (kuuluisat viimeiset sanat).



keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kiven sisässä


Tässä oli yks pikku projekti, joka imi lähestulkoon kaiken irti lähtevän ajan elämästä parin kuukauden ajan. Kotikaupungissani esitettiin musikaalinäytelmä, joka sijoittui osittain vankilamiljööseen. Minä pääsin mukaan puvustukseen, ja vietin siis pitkään ompelukoneen ääressä työstäen harmaata liituraitakangasta. Sain kaavoittaa, sarjoa ja leikata vankien takit, hameet ja housut, tämän lisäksi ompelinkin niistä puolet. Järki meinasi lähteä jossain vaiheessa, onneksi oli kaksi muutakin ompelijaa. Kaikkea muutakin pientä ommeltiin näytelmää varten eli tekemistä oli. Yhdenkin villin perjantai illan vietin ommellen Jeesuksen paitaa...

Nätelmässä oli isossa roolissa neulonta, ja erityisesti villasukat.
Jeesuksen look oli mahtava! Tuunatut hippifarkut, peacemerkkejä ja pellavatunika

Ensi-illasta, tuotanto kumartamassa
Oma ompelukone sanoi sopimuksensa irti tietenkin kesken suurimman kiireen, onneksi löytyi varakone hätiin. Nyt täytyis vaan kärrätä oma bebe huoltoon. Sillä ei kuitenkaan ole kiire, koska tää proggis varmisti sen etten ihan hetkeen ompele koneella mitään... Nyt on taas neulonnan ja muun vuoro. Speaking of, jatkankin tässä yhden huiviohjeen metsästystä. Mikä siinä on että kun törmää johonkin kivaan, ei vaan näe järkeväksi pinnata tai favorittaa sitä? "Mulla on jo sata vastaavaa, ei tää nyt niin erikoinen oo". My ass, en oo muuta ajatellukkaan pariin päivään kuin sitä huiviressua joka jossain bittiavaruudessa odottaa minua. Ehkä hän kuulee kutsuhuutoni ja löydämme toisemme, me sovittais hyvin yhteen.
//EDIT Se löytyi! Kiitos revelry recently viewed, Trysthän se oli!