Joskus aikanani muistaakseni 8 luokkalaisena katselin innoissani Strömssöä telkkarista ja bongasin ihanan isoäidinneliö peiton. No innoissaan siitä sitten ostamaan pari kerää 7 veljestä ja hommiin. Sain tehtyä 200 neliötä ja sitten loppui innostus.
Alkuvuodesta kaappeja siivotessani törmäsin kangaskassiin, joka sisälsi nämä surulliset neliöt. Lankaakin oli vielä jäljellä, ja päätin että nyt tehdään tämä peitto loppuun vaikka hengen veisi. Ja melkein veikin, mikään ei ole niin tylsää kuin päättely ja palojen yhteen ompelu. En ollut silloin teininä tajunnut, että ne langanpätkät voisi päätellä jo siinä vaiheessa, eikä jättää hamaan tulevaisuuteen. Onneksi minulla oli kuitenkin aikaa tällekin projektille, koska vietin kolme päivää sohvan vankina varvasoperaation jälkeen. Kattelin telkkaa ja tein peittoa.
Kun sain kaikki palat yhteen, tuntui että peitto on kovin pieni. Ja kun niitä lankojakin vielä oli, niin päätin virkata vielä "pari kertaa" peiton ympäri. Kyllä on oma käsiala muuttunut vuosien varrella, sillä noissa neliöissä on todella isoja/löysiä silmukoita.
Peitto on siis valmis ja täytyy sanoa etten pidä siitä enää ollenkaan! Ehkä siinä oli liikaa pakkopullalta tuntuvaa työtä, eikä väritkään enää oikein istu sisustukseen. Ehkä laitan tämän johonkin myyntiin, jos se kelpaisi jollekin muulle. Muuten tämä joutaa johonkin kaapin perälle. (paitsi ei siellä kaapin perällä ole tilaa tällaiselle!). Siivouksen yhteydessä löysin myös toisen peitontekeleen, tällä kertaa neulotun. Siinä oli jääty siihen yhdistämisvaiheeseen eli maaliviiva häämöttää, mutta ei vaan pysty! Ei kiinnosta nakin vertaa tehdä sitä loppuun. Pöh. Sen sijaan haaveilen uudesta työstä, toisesta virkatusta peitosta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti