sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Neuletakki

Pitkäaikainen haaveeni on ollut neuletakin/paidan neulominen. Muutaman kerran olen yrittänytkin, mutta lopputulos ei ole ollut sitä mitä toivoin. Viime kesällä tein yhden neuletakin vauvalle, ja muistin taas oman haaveeni. Näin Kalastajan Vaimon-blogissa kuvan neuletakista, ja päätin että nyt on aika. Minähän neulon sen pirun takin, ja siitähän tulee hyvä! Mun mielestä Johannalla on blogissaan paljon ihania, erityisesti helppoja ja yksinkertaisia neuleohjeita. Jotain niistä olen kokeillutkin, vaihtelevalla menestyksellä... Safe to say, olen siis fani. Tähän neuleeseen ei edes ollut ohjeita, vain muutama kuva. Päätin että teen mahdollisimman yksinkertaisen mallin, jossa palmikkokuvio olisi se "juttu". 


Aloitin homman langanmetsästyksellä. Vertailin eri valmistajien lankoja, hintoja ja menekkiä. Lopulta päädyin Garnstudion Drops-lankoihin. Niistä oli vielä sillä hetkellä menossa kamppis (jotkut merino-viikot tms.) ja merinolangat sai hieman normaalia halvemmalla. Minä valitsin Big Merinon tummanharmaassa värissä. Yhteensä hintaa langoille tuli 40-50e (en kuolemaksenikaan muista..) ja tilasin ne Lankatalo Tapion kaupasta. Yritin tosiaan arvioida menekkiä ja tilasin 15x50g lankaa. Aika hyvin arvioin, sillä lankaa jäi yli n. puolitoista kerää. Kävin vielä ostamassa sikahintaiset puiset 5-koon pyöröpuikot. 


Mun malli on siis hyvin yksinkertainen. Takakappale on neliö, etukappaleet suorakulmioita, joissa on suorakulmainen pääntienaukko. Olipa hyvin selitetty.. Hihoihin tein vaan lisäyksiä kummassakin reunassa koko matkalla niin että lopputulos oli hyvä. Tarvitseeko vielä sanoa etten turhaan kikkaillut? Kun sain palat yhdistettyä, poimin silmukat pääntieltä ja helmasta ja tein vielä resorit. Tarkoituksena oli tehdä kietaisumalli ja vain yksi nappi ylös. Käytössä olen kuitenkin huomannut, että lisää nappeja tarvitaan. Voi olla että lisään niitä siis ainakin yhden. 



Helman resoriin en ole tyytyväinen. Se kiristää liikaa. Kuvistakin näkyy, että se vetää koko helman ihan kasaan. Ja lisäksi resorin päättely on liian kireä, tai se ei jousta ollenkaan. Onko jollain vinkkejä miten päättelyyn saisi lisää joustoa? Pitääkö vaan tehdä löysempää kun päättelee? 
  


2 kommenttia:

  1. Hienot nuo poikittaiset palmikot ja tuo kiinnitystapa myös!

    Törmäsin itse juuri tällaiseen päättelytapaan, kokeilin ja se tosiaan tuntuu toimivan!

    http://knitty.com/ISSUEfall09/FEATjssbo.php

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vilkaisin tuota ohjetta, ja se vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin minun käyttämäni. Nyt kun olen tarkastellut neulettani enemmän, voi ollakin että ongelmana on liian vähät poimitut silmukat. Ehkä ei vaan kannata katsella helmaa liikaa, antaa asian olla vaan ;D ignorance is bliss..

      Poista