maanantai 19. marraskuuta 2012

Virkatut joulukuuset

Tänään vapaapäivän kunniaksi olen istunut sohvalla katsomassa leffoja ja virkannut koko päivän. Parasta ajanvietettä jos minulta kysytään. Tällä kertaa olen taiteillut kuusia. Virkkasin joskus aikoja sitten yhden kuusen netistä löydetyn ohjeen mukaan. Ajattelin tehdä lisää samanmoisia, nämä sopisi myyntiin joulumarkkinoille. No, ohjetta ei enää löytynyt (ainakaan niin nopeasti kuin olisin halunnut), joten tein uuden kuusen suoraan mallista. Onneksi malli on tosi yksinkertainen ja onnistuinkin kai ihan hyvin. Tässä tehdään ikäänkuin kolmion muotoinen isoäidinneliö ja sille jalka. Nämä kuuset on tehty Debbie Blissin Baby Cashmerinosta ja 7 veljeksestä. Muistaakseni. Vihreä lanka on sellaista liukuvärjättyä, ja sillä saa musta kivan efektin kuuseen.



Tälläisiä yksinkertaisia virkkaustöitä tykkään tehdä aina telkkaria katsellessa. Mulla on vähän levottomat sormet eli pakko saada jotain tekemistä sormille koko ajan. Hyvähän tälläinenkin energia on purkaa käsitöihin. Seuraavaksi ajattelin tehdä sydän-koristeita. Olisin halunnut tehdä myös tähtiä, mutten ole löytänyt sopivaa ohjetta. Ehkä koitan vielä kehitellä jotain omaa versiota. Näistä tulee kuitenkin aika kivoja joulukoristeita, myyntiin tai itselle. Jos oikeen innostuisi, voisi laittaa näitä ketjusilmukkaketjuun ja tehdä kuusi-buntingin. Mikä on bunting suomeksi? Englannissa ollessa kaikkialla oli buntingeja, mutta en nyt keksi mikä se olisi suomeksi. Valaiskaa minua jos tiedätte!


Monsteri-pöksyt on nyt aloitettu, ja olen päässyt aika pitkällekin. Sen lisäksi pitäisi saada kuvattua uusi neuletakkini! Tein sen syyslomalla ihanasta merinovillasta. Koitan ehkä lahjoa jonkun ottamaan kuvia joku päivä. Tähän aikaan vuodesta ainoa vaihtoehto hyviin kuviin taitaa olla ulkokuvaukset? I'll take one for the team then...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti