tiistai 22. heinäkuuta 2014

Koukkukotelo

Kaikkialla näkyy kuvia Virkkuri kirjan ohjeille tehdyistä laukuista, koreista, matoista ym ihanasta. Minulla ei kirjaa ole, enkä oli sitä lukenutkaan, mutta inspiroiduin muiden tuotoksista. Ajattelin että on ehkä turvallisinta aloittaa jostain suht pienestä. Virkkuukoukut ja puikot ovat kaivanneet jo tovin jotain vähän hienompaa säilytysratkaisua, kuin vanha kenkälaatikko. Langaksi Novitan Kartano valkoisena ja harmaana ja vinoraitaa virkkaamaan siis!


Lisäsin ylös läpän ja napin. Kyllä nyt kelpaa säilyttää koukkuja! Jos jaksaisi vielä tehdä toisen samanmoisen puikoillekin, ehkä sitten syksyn aikana. Tuo vie kuitenkin hirveästi aikaa, tuntui virkatessa ettei työ edisty yhtään! Tekniikassa on vielä hiottavaa lankojen pitämisen suhteen, nyt kun sai kokoajan olla selvittelemässä lankasotkua. Tekniikan parannuttua ehkä vauhtikin kasvaisi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti