sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Datura

Kesä on tosiaan kulunut erilaisten ompelujuttujen parissa, jotkut onnistuneet paremmin kuin toiset... Tämäkin toppi valmistui jo kesäkuun alussa, napit vain puuttui. Koska olen joskus aikamoisen aikaansaamaton mato, niissä napeissa sitten kestikin kuukauden verran. Siitäkin huolimatta että useana aamuna katselin kaapissa jo roikkuvaa toppia kaihoisasti, "tuon haluaisin pukea juuri tänään".

don't ask...


Toista paitaprojektia varten metsästin pikkukaupungistani helmiäisiä neppareita, eikä niitä tietenkään löytynyt mistään. Pakkomielle kun oli, niin eikun Ebayhin vaan. Sieltä nepparit löytyi ja samalla keksin että ehkä sen topin selkään voisi laittaakin nepparit! Käynti vanhemmilla ja iskän työkaluilla ja toppi on käyttövalmis!


Toppi on siis nimeltään Datura, ja kaava on ihanan Deer and Doen valikoimasta. Kaavaan kuuluu kaksi versioita topista, ja tein nyt ensin tämän aukollisen. Kankaat ja suunnitelmat kyllä löytyy tuohon toiseenkin... Tässä versiossa käytin palalaarista löytynyttä vaaleaa pellavaa. Livenä se on jotenkin likaisen valkoinen, vaikka sitten toisessa valossa onkin ihan puhtaan valkoinen. Outoa. Ohjeet löytyy englanniksi ja ranskaksi, ja koska vasta yhden ranskan kurssin käyneenä ranskani ei ole ihan vielä natiivitasolla, luin ohjeet englanniksi. Ohjeet oli hyvät ja simppelit. Ainoastaan vuoritetun yläosan olkainten ompelu oli haastavaa, mutta siihen olisi varmaan auttanut se ohjeiden luku eikä vaan ulkomuistista "kai se jotenkin näin meni?". Eli olat on ommeltu vastoin ohjeita, hyvältähän nuo kuitenkin näyttävät.

Seuraavaan versioon teen joitain sovitusmuutoksia (tällä kertaa olin liian laiska tekemään sovitusversiota), noin ylipäänsä kaava tuntuu kuitenkin sopivan minulle. Kaavassa on ehkä hitusen liikaa pituutta yläosassa, niin kyllä kaikissa valmisvaatteissakin minulla.


Muutakin pientä on valmistunut ja sain jopa aikaiseksi kuvauttaa niitä. Kun vielä saisi kirjoitettua postaukset niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti