tiistai 15. tammikuuta 2013

Piparipipo

Historiallisesti en ollut tänä talvena vielä tehnyt itselleni uutta pipoa/huivia/tumppuja. Ostin kyllä pipon ja kauan himoitsemani Mulberryn klassikko-ruutuhuivin, joka saattaa vaikuttaa siihen, etten tuntunut tarvitsevan uusia. Nyt kuitenkin tuli mieleen uusien neulominen (tylsyys saattoi vaikuttaa asiaan).


Neuletakkia neuloessa ihastuin siihen Dropsin Big Merinoon, että päätin käyttää jämälankaa myös pipoon. Sattumalta törmäsin myös tähän ohjeeseen ja siitä tulikin sitten mun pipon ohje. Kaulahuivia varten halusin samaa lankaa mustana, ja siitä sain sitten väritkin tähän pipoon.


Joko ohjeissa oli virhe tai sitten oon vaan kempo, enkä osaa lukea niitä, mutta mun piparireunus ei oo ihan täydellinen... Tosin neuloin kyllä suuremmalla silmukkamäärällä, koska käytin eri lankaa, se luultavasti aiheutti tämän virheen. No asia ei kuitenkaan häiritse mua niin että purkaisin työn ja tekisin uudelleen. Ja että oli kivaa tehdä pitkästä aikaa tupsu! Joskus ala-asteella varmaan oon viimeksi tehnyt, onneksi se nyt kuitenkin onnistui hienosti.

Nyt on puikoilla uusi kaulaliina. En oo vielä päättänyt tuleeko siitä tuubihuivi vai jätänkö sen ihan perinteiseksi malliksi. We'll see.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti