torstai 4. lokakuuta 2012

Kleinbus-tunika

Kaiken tämän neulomisen ja virkkauksen keskellä päätin ommella sen pellavatunikan mistä sain inspiraation sieltä -ylläri ylläri- käsityömessuilta. Tämä projekti taitaa olla viimeinen sieltä saatu idea. Kai. Who knows?


Mä pidän tummansinisestä väristä tosi paljon. Niin paljon että suurin osa mun vaatekaapista on sinistä. Joten totta kai tunikastakin tuli sininen. Toinen fiksaationi on Volkswagen Kleinbussit. Mielessäni nään kuinka kruisailen vielä joku päivä sellaisella vanhalla bussilla, jossa on hippikukkasia kyljessä. Käytännöllisesti katsoen ymmärrän että näin tuskin ikinä tulee tapahtumaan. But a girls gotta have her dreams, right? No kun mietin printtiä tunikaa varten, muistin vuosia sitten tekemäni "leimasimen" Kleinbussin kuvalla. Kaivoin sen esiin ja tein (onneksi) testipainannan. Ei toiminut. Väri ei tarttunut kunnolla pellavaan. Syytä en tiedä, mutta ei vaan onnistunut. Näppäränä tyttönä sitten tein kontaktimuovista sabluunan ja töpöttelin kuvion sillä. 

Tälläinen oli mun leimasin.
Ja tällästä jälkeä sillä sai aikaan. Peittävän värin sai aikaan maalaamalla päälle.
Itse tunika on yksinkertaista mallia. Ei muotolaskoksia, en edes ommellut rintalaskoksia vaan jätin ne aukinaisiksi. Helmaan tein leveän käänteen, koska olen jotenkin tykästynyt niihin viime aikoina. Kaula-aukko ja hihat on käännetty muotokaitaleella ja tikattu päältä. Tunika on kaavoitettu niin, että sen kanssa kuuluu pitää pitkähihaista alla. Tähän mennessä olen pitänyt mustaa paitaa, mutta pitää kokeilla myös valkoista tai vaikka jotain kuviollista trikoopaitaa.


Jälleen kerran olen tyytyväinen lopputulokseen, ja saihan tämä jo töissä kehujakin. Taskut olisi vielä kiva lisä. Ehkä joskus hermostun taskuttomuuteen ja teen taskut.


Nyt olisi vielä loppurutistus joulumarkkinoiden osalta. Lähinnä viimeistelyä, päättelyä, silitystä ja vastaavaa. Puuduttavaa, mutta menee tässä telkkaria katsellessa. Ja sata pikkujuttua jotka pitää vielä tehdä/hankkia/muistaa ottaa mukaan lauantaina. Ehkä tämä tästä helpottaa.



maanantai 1. lokakuuta 2012

Sinellin joulumarkkinat!

Käsityömessuilta iski myös silmään (tosi väkivaltaisesti, au.) ilmoitus Sinellin joulunavauksesta. Variston tiloissa siis järjestetään joulunavaus markkinat, joista löytyy myyjiä tuotteineen ja esim. työpajoja. No tänne vie nyt minunkin tieni ensi lauantaina ja tällä kertaa ihan myyjänä! Lähden siis ekaa kertaa myymään omia tuotteitani (äidin mukana oon ollutkin monesti). Niitä tässä nyt on väsätty koko alkusyksy. Tämä mun konsepti on "käsinneulottuja ja -virkattuja asusteita" sisältäen mm. pantoja, sukkia, rintakoruja...yms. Yritin tossa vähän kuvailla mun tuotteita, kivahan näitä on täälläkin esitellä. Tässä kuvissa on nyt siis vain esimerkkejä siitä mitä löytyy.


Tunisialaisella virkkauksella tehtyjä tumppuja ja kännykkäpusseja

Pieniä ja suuria villasukkia. Aion ehtiä vielä päättelemään langat ennen myyntiä ;D

Ponnareita ja rintakoruja


Kaikki tuotteet on siis käsintehtyjä. Lankoina on pääasiassa villalangat ja villasekoitteet. Koitin välttää uusien lankojen ostamista, ja käytin varastoa loppuun. Tämän takia osa tuotteista on oikeasti uniikkeja, kun niiden lankoja ei ole valmistettu vuosiin :D.

Mitäs pidätte? Kuinka moni meinaa tulla lauantaina paikanpäälle kattelemaan? Tapahtumalla on omat facebook-sivut josta löytyy tarkemmat infot. Se löytyy täältä. Ja mielellään saa myös levittää sanaa!